Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Photobucket</a>
Kirjoittaja

Lemmikkipalvelu Touhutassun kouluttajat kirjoittelevat tapahtumista, tuloksista ja kursseista sekä koulutuksista.

10.10.2010 - 16:07

Erkku käväisi viime viikonloppuna pitämässä Touhutassulla tuhdin paketin. Jokainen osallistuja tuntui saaneensa edes jotain oivalluksia lisää. Etenkin mielenkiintoinen aggressioluento toi uusia näkökulmia koirien "vihaisuuteen" ja antoi ainakin meille kouluttajille työkaluja aggressiivisten koirien kouluttamiseen. Paketti oli tuhti, sillä se oli osa Eläinkoulutuskeskuksen ongelmakoirakouluttajien aggressioluennosta.

Johtajuusluennolla meillä ei ollut yhtäkään koekoirakkoa paikalla. Erkku totesikin, ettei Etelä-Pohjanmaalla näemmä ole johtajuusongelmia. Toki johtajuusluentoja on perinteisessä muodossaan pidetty niin monta ja niissä kaikissa on käyty ehkä ne 10 johtajuusharjoitusta ja arkielämän sääntöä, jolla palautetaan johtajuus laumassa. Meillä oli tästä poiketen oikein mielenkiintoinen johtamattomuusluento, eli lähinnä mietittiin mihin johtajuusneuvot pätevät ja miksi. Perustelut niiden toimivuudelle kun harvemmin tulevat laumakäytöksestä vaan siellä on pohjalla kas kummaa käyttäytymistiede ja oppimisteoriat!

Mutta nyt on sitten luennot ohitse ja taskut täynnä uusia ajatuksia!

Kovasti mietitään talven ajan koulutuksia Seinäjoella. Etenkin pennuille yritetään kehitellä jotain aktivitteettia talvelle. Toiveita ja ideoita otetaan vastaan.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Tapahtumia

25.9 Mölli TOKO Kurikassa
16.10 Mölli TOKO Kurikassa

Lisätietoa touhutassu.fi

Suunnitteilla

Erkun luennot ja workshopit hihnakäytöksestä, johtajuudesta ja koirien aggressioista.

Touhutassun Sunnuntaikävelyt pennuille ja aikuisille koirille Seinäjoella alkaen loka-marraskuussa

Lisätietoa touhutassu.fi