Lemmikkipalvelu Touhutassun kouluttajat kirjoittelevat tapahtumista, tuloksista ja kursseista sekä koulutuksista.

Erkku käväisi viime viikonloppuna pitämässä Touhutassulla tuhdin paketin. Jokainen osallistuja tuntui saaneensa edes jotain oivalluksia lisää. Etenkin mielenkiintoinen aggressioluento toi uusia näkökulmia koirien "vihaisuuteen" ja antoi ainakin meille kouluttajille työkaluja aggressiivisten koirien kouluttamiseen. Paketti oli tuhti, sillä se oli osa Eläinkoulutuskeskuksen ongelmakoirakouluttajien aggressioluennosta.
Johtajuusluennolla meillä ei ollut yhtäkään koekoirakkoa paikalla. Erkku totesikin, ettei Etelä-Pohjanmaalla näemmä ole johtajuusongelmia. Toki johtajuusluentoja on perinteisessä muodossaan pidetty niin monta ja niissä kaikissa on käyty ehkä ne 10 johtajuusharjoitusta ja arkielämän sääntöä, jolla palautetaan johtajuus laumassa. Meillä oli tästä poiketen oikein mielenkiintoinen johtamattomuusluento, eli lähinnä mietittiin mihin johtajuusneuvot pätevät ja miksi. Perustelut niiden toimivuudelle kun harvemmin tulevat laumakäytöksestä vaan siellä on pohjalla kas kummaa käyttäytymistiede ja oppimisteoriat!
Mutta nyt on sitten luennot ohitse ja taskut täynnä uusia ajatuksia!
Kovasti mietitään talven ajan koulutuksia Seinäjoella. Etenkin pennuille yritetään kehitellä jotain aktivitteettia talvelle. Toiveita ja ideoita otetaan vastaan.
Syksyn ensimmäinen mölliTOKO tuli pidettyä erittäin sateisessa säässä. Kenttä muuttui kokeen aikana vesilätäköksi ja koirienkin piti kehässä moneen otteeseen ravistella turkkiaan. Kun koe oli saatu päätökseen tuli sateesta tietenkin tauko. Koirat toimivat hienosti vaikka sää oli noinkin haastava. Harvemmin tulee treenattua sateessa ja vieläpä vesilammikoissa, joten se oli ikään kuin uusi häiriö aloitteleville koirille. Kiitos paljon osallistujille. Lippu pysyi korkealla ja toivottavasti jäi edes joku positiivinen kokemus kehässä olosta.
Seuraava Mölli-TOKO pidetään toivottavasti paremmassa säässä 16.10, jolloin taas uudella yirtyksellä tokoilemaan. Pisteitä tuli laskettua vaikka palkkaa tuli vähän muissakin luokissa kuin pelkästään mölleissä. Epävirallisesta kokeesta kannattaa siis ottaa kaikki irti ja avoimessa luokassa voi tehdä kokeenomaisesti ylempien luokkienkin liikkeitä. Pisteiden laskuun se tekee oman vivahteensa, mutta mitäpä siitä. Palkinnot jaetaan joka tapauksessa!
Ensi viikonloppuna vietetään superviikonloppua! Erkku tulee meille pitämään työpajoja ja luentoja. Heini taitaa edelleen pitää ilmottautumisen auki ihan perjantaille asti, jälki-ilmottautumisia siis otetaan vastaan! Johtajuusluennolle taitaa päästä vielä koirankin kanssa, remmikäytöksessä koirakkopaikat on taitaneen jo mennä. Kaikki siis mukaan kuuntelemaan ja keskustelemaan tärkeistä koulutuksellisista aiheista! Voin vaikka vannoa, että viikonlopulle tulijat saavat vähintään kourallisen uusia ajatuksia mukaansa.
Syksyn kurssit pyörivät aika massiivisesti sekä Kurikassa että Seinäjoella. Pentukurssilaiset opettelevat kovasti uusia asioita, tällä hetkellä pentukursseja pyörii yhteensä viisi! Valistus on uusille koiranomistajille mennyt perille ja pennut halutaan kouluttaa alusta asti mahdollisimman hyvin. Sitten onkin mukava viettää monta vuotta hyvinkäyttäytyvän kaverin kanssa, kun pentuna on koulutukseen vähän panostettu. Tokoilijoita ja tapakasvatuslaisia on myös muutama kurssillinen menossa ja Kurikan päähän otetaan vielä syksyn viimeisille alkaville kursseille osallistujia.
Touhutassun Superviikonlopun aiheet koskettavat kaikkia koirien kanssa tekemisissä olevia. Käsittelyssä ovat arkielämän suuret kysymykset ja ongelmat: hihnassa käyttäytyminen, johtajuusongelmat sekä koirien aggressiot. Koko viikonloppu tarjoaa varmasti suuria oivalluksia monelle koiranomistajalle ja koirankouluttajalle.
Työpaja käsittää luentoa sekä työpajakoirakkojen koulutuksen seuraamista ja käytöksen tulkintaa. Työpajakoirakoiksi haluavat ilmoittautuvat etukäteen Heinille samoin kuin yleisöilmoittautujat, mutta liittävät mukaan koiran tiedot ja lyhyt esittely sen työpajan aiheeseen liittyvästä käytöksestä.
Superviikonloppu järjestetään Kurikassa, Lemmikkipalvelu Touhutassun tiloissa:
Selkätie 199
61300 KURIKKA

JOHTAJUUSONGELMIA? - työpaja
La 2.10 klo 10.00-13.00
Miten johtajuusongelma määritellään? Mikä on johtajuusteorioiden tausta? Pätevätkö ne kaikkiiin koiriin ja kaikkiin ongelmiin? Voiko johtajuusongelman taustalla olla myös muita tekijöitä?
Johtajuusteoriat ovat käytössä kautta maapallomme ja niiden kautta on selitetty mitä moninaisempia käytösongelmia. Mihin nämä teoriat perustuvat? Miten käyttäytymistiede suhtautuu niihin? Tämä luento sopii kaikille, jotka haluavat laajemman käsityksen käytöshäiriöiden taustoihin unohtamatta koiran lajityypillistä käytöstä. Monen omistajan arkipäivää ovat johtajuusharjoitukset, mutta miksi ne eivät toimi kaikille ja miksi toisinaan toimivat? Omistajan yöunet menevät herkästi johtajuussyytösten kautta ja siksi luennon ilmapiiri tulee olla keskusteleva ja perusteleva, ilman sormella osoittelua höystettynä tieteellisellä näkökulmalla.
Tule keskustelemaan ja saamaan uusia oivalluksia!
Työpajassa otamme käsittelyyn neljä koirakkoa, jonka johtajuusongelmaksi uskottua käytöstä pohdimme teoriassa ja käytännössä rakentavassa hengessä.
Kouluttaja:
Eläinkouluttaja Erkku Kottonen, Suomen Eläinkoulutuskeskus
Hinta: 15 € (sekä koiralliset että koirattomat)
HIHNASSA KULKEMISEN KIROUS - työpaja
La 2.10 klo 14.00-17.00
Kireän hihnan kirous ja miten siitä päästään eroon?
- Tiukkaa analyysia hihnassa kulkemisesta, kuka ohjaa ketä ja ymmärtävätkö molemmat toisiaan? Onko hihnakäytös hyvä tapa vai sarja opittuja toimintoja?
- Käydään läpi eri tapoja opettaa hihnassa kulkemista rotuominaisuudet huomioon ottaen, kuinka motivoida erilaisia koiria? Välineiden hyväksi käyttö opettamisessa ja arjessa. Hihnakäytös ihmisen näkökulmasta, mitä ihmisen pitää osata ja ymmärtää?
Työpajassa otetaan käsittelyyn neljä koirakkoa, jotka kärsii hihnassa kulkemisen vaikeuksista. Työpaja-koirakot ilmoittautuvat etukäteen Heinille.
Kouluttaja:
Eläinkouluttaja Erkku Kottonen
Hinta: 15 € (sekä koiralliset että koirattomat)

Kuva: Meeri Alanko
KOIRIEN AGGRESSIOT-luento
Su 3.10 klo 11.00-16.00
Mitä koiran aggressiot ovat ja mistä ne johtuvat. Miten aggressiivisen koiran kanssa pystyy elämään ja millä keinoin voi aggressiivista käytöstä vähentää tai poistaa kokonaan. Aggressiot saattavat kohdistua lapsiin, toisiin koiriin, erilaisiin ihmisiin tai asioihin. Omistajaa koiran hurja käytös yleensä säikäyttää, mutta keinoja koiran aggressioiden hallintaan löytyy.
Sunnuntaille emme ota työpajakoiria.
Kouluttajana:
Eläinkouluttaja Erkku Kottonen
Hinta: 25e
Lisätietoja tulee tuota pikaa myös Touhutassun nettisivuille.
Ilmoittautua voi jo nyt Heinille:
25.9 Mölli TOKO Kurikassa
16.10 Mölli TOKO Kurikassa
Lisätietoa touhutassu.fi

Erkun luennot ja workshopit hihnakäytöksestä, johtajuudesta ja koirien aggressioista.
Touhutassun Sunnuntaikävelyt pennuille ja aikuisille koirille Seinäjoella alkaen loka-marraskuussa
Lisätietoa touhutassu.fi
