Syksyn ensimmäinen mölliTOKO tuli pidettyä erittäin sateisessa säässä. Kenttä muuttui kokeen aikana vesilätäköksi ja koirienkin piti kehässä moneen otteeseen ravistella turkkiaan. Kun koe oli saatu päätökseen tuli sateesta tietenkin tauko. Koirat toimivat hienosti vaikka sää oli noinkin haastava. Harvemmin tulee treenattua sateessa ja vieläpä vesilammikoissa, joten se oli ikään kuin uusi häiriö aloitteleville koirille. Kiitos paljon osallistujille. Lippu pysyi korkealla ja toivottavasti jäi edes joku positiivinen kokemus kehässä olosta.

Seuraava Mölli-TOKO pidetään toivottavasti paremmassa säässä 16.10, jolloin taas uudella yirtyksellä tokoilemaan. Pisteitä tuli laskettua vaikka palkkaa tuli vähän muissakin luokissa kuin pelkästään mölleissä. Epävirallisesta kokeesta kannattaa siis ottaa kaikki irti ja avoimessa luokassa voi tehdä kokeenomaisesti ylempien luokkienkin liikkeitä. Pisteiden laskuun se tekee oman vivahteensa, mutta mitäpä siitä. Palkinnot jaetaan joka tapauksessa!

Ensi viikonloppuna vietetään superviikonloppua! Erkku tulee meille pitämään työpajoja ja luentoja. Heini taitaa edelleen pitää ilmottautumisen auki ihan perjantaille asti, jälki-ilmottautumisia siis otetaan vastaan! Johtajuusluennolle taitaa päästä vielä koirankin kanssa, remmikäytöksessä koirakkopaikat on taitaneen jo mennä. Kaikki siis mukaan kuuntelemaan ja keskustelemaan tärkeistä koulutuksellisista aiheista! Voin vaikka vannoa, että viikonlopulle tulijat saavat vähintään kourallisen uusia ajatuksia mukaansa.

Syksyn kurssit pyörivät aika massiivisesti sekä Kurikassa että Seinäjoella. Pentukurssilaiset opettelevat kovasti uusia asioita, tällä hetkellä pentukursseja pyörii yhteensä viisi! Valistus on uusille koiranomistajille mennyt perille ja pennut halutaan kouluttaa alusta asti mahdollisimman hyvin. Sitten onkin mukava viettää monta vuotta hyvinkäyttäytyvän kaverin kanssa, kun pentuna on koulutukseen vähän panostettu. Tokoilijoita ja tapakasvatuslaisia on myös muutama kurssillinen menossa ja Kurikan päähän otetaan vielä syksyn viimeisille alkaville kursseille osallistujia.